xxxxxxx

Selviä sälästä luovasti digillä

Voisiko tässä pirstaloituneessa ajassamme, jossa tiedon sälää, pieniä huomioita, vinkkejä, tulee koko ajan, selvitä? Ja toimia vieläpä niin, että oppii, oivaltaa ja syventää ymmärrystään. näiden sälien kanssa.

Antti Haverinen

24.1.2021

sdsdsds

Nokian entistä hallituksen puheenjohtajaa on kiittäminen tämän jakson ideasta.

Viimekesäisen Kierrätyskeskuksen käynnin ansiosta luin Risto Siilasmaan kirjan Paranoidi optimismi.

Paitsi tämä kirja taustoittaa Nokian tuhoa ja sen uutta nousua, opus osoittautuu meidän luovien ihmisen kannalta kelpo sparrariksi luovuutemme käyttämisessä.

Yhtenä esimerkkinä sälien digitaalinen tallentaminen.

Siilasmaa käyttää OneNote-ohjelmaa. Se Microsoftin kehittämä ja julkaisema muistikirjasovellus, jonka avulla voit tallentaa tekstiä, kuvia, matemaattisia kaavoja.

Tiivistetysti kaikenlaista digitaalista sisältöä voi koota muistikirjoihin erilaisiksi listoiksi.

Miten Siilasmaa tätä käyttää sitten.

"Kirjaan listoihin kaikenlaista elämänkokemuksiani, näköpiirissäni olevia haasteita, kokemuksia, joista muut ovat puhuneet tai kirjoittaneet. Kun jokin herättää kiinnostukseni ja tuntuu ajattelemisen arvoiselta, kirjoitan sen muistiin. Yksi suosikkilistoistani keskittyy johtamiseen."

Näihin kokoamiinsa listoihin hän kertoo palaavansa tämä tästä - oppiakseen, syventääkseen ymmärrystään. Kuten esimerkiksi silloin, kun otti johtaakseen hallituksen puheenjohtajana toimintaa kriisitilanteessa.

Ilmeisen hyvin on mennytkin. Siilasmaa johdatteli Nokian lähes tuhon partaalta kuiville ja legendaarisiin kauppoihin puhelimista Microsoftin kanssa. Tiedä miten merkittävässä roolissa tuo sälän tallennin on ollut.

Sälä, pienet tiedon muruset, hoidettavat asiat, erilaiset projektit, vinkit, muistukset… Kuten tiedämme, näistä tietotyöläisen elämä muodostuu.Kuinka kuormittavaa? Kuinka mahdotonta on pitää kaikkea lankoja käsissä?

Ja yhtä aikaa miten tärkeää olisi tallentaa näitä huomioita yhteen ja palata näihin - syventyä ja oivaltua.

Pakkohan tällainen Siilasmaan ideaa digitaalisista tallentimista ottaa vakavasti. Omat manuaaliset keinot ovat nyt rajalliset, vaikka tykkäänkin näistä.Koostan listoja nyt tärkeimmistä työprojekteistani nyt OneNoteen. Sinne ne pujahtavat. Totuttelen ja harjoittelen tätä, miten tämä voisi omaan elämääni, tätä sälän paljoutta selkeyttää.

Erottaakseni työni siviilielämästä, käytän Google Keep -palvelua. Se oli käytössä ja jostain syystä olin sen kolme vuotta lopettanut.Ehkä Riston esimerkki nyt kannustaa hyödyntämään enemmän digin mahdollisuuksia ja onnistumaankin.

Auttaisiko digilistat sinunkin luovassa elämässä?

HUMANISAATTORI uses cookies to ensure you to get the best experience on our website.

fdjfjds kdsfj